Hyvä ystäväni kysyi minulta ensimmäiseksi: vieläkö haluat takaisin vuorille? Vastasin siihen, että ” ikävä alkoi jo muutaman mutkan jälkeen kun lähdimme ajamaan Sveitsistä kohti Nizzaa.. ”

fullsizerender-47
Mikä siellä vuorilla sitten kiehtoo? 

Olen juuri päässyt tutustumaan toden teolla vuorikiipeilyyn Ranskan ja Sveitsin Alpeilla, mutta silti en voi vielä kutsua itseäni vuorikiipeilijäksi, vaikka olen viimeiset kaksi kuukautta pelkästään “hengittänyt vuoria”. Huiputtanut ensimmäiset nelitonniset, miettinyt, pohtinut, analysoinut, selvittänyt, lukenut ja oppinut kaiken mahdollisen vuorista mitä vain olen kyennyt. Paljon on vielä opittavaa.
Syvä nöyryys ja kunnioitus rakastamaani vaativaa ja jylhää ympäristöä kohtaan on tosin kasvanut entisestään ensimmäisten nelitonnisteni Allalinhornin (4067m) ja Brethornin (4164m) jälkeen.

img_4904

Pelko pitää hengissä
Pääsin nyt ensimmäisen kerran todellisuudessa tuntemaan kuka tai mikä minulla on vastassa valitsemallani tiellä. Vuoret: harha-askeleen päässä odottava iäisyys, jäätävä vapauden tunne hyytävässä tuulessa, auringon tukahduttava syleily lumisella jyrkänteellä, railojen pimeyttä huutava kimallus, armoton jyrkkyys. Niin kaunista, niin voimakasta, niin huumaavaa. Mutta en pelkää. Tai kyllä minä pelkään, mutta vain hallitsemattomia riskejä, mitä vuoret ovat täynnä. Siksi halusin lähteä UIAGM- opas Pette Halmeen oppiin. Hänen kanssaan tulen ensi vuonna tekemään myös nousun Mt Blancin huipulle.

fullsizerender-44

fullsizerender-41

Turvallisesti huipulle

fullsizerender-43
Kun päätin nousta Mt Blancin huipulle, käytin reilusti aikaa selvittääkseni kuka Suomessa on kokenein opas ja löytyisikö vielä matkanjärjestä josta kannattaisi maksaa, vai olisiko omatoimimatka ja esim. ranskalainen opas paras vaihtoehto? Sitten löytyi Pette Halme ja Elämysmatkat. Pette tuntee Suomessa Mt Blancin nousun vaatimukset ja reitit parhaiten. Luotan häneen. Pette toimii Elämysmatkojen järjestämän reissun pääoppaana.

fullsizerender-45

Mt Blancille ei tarvitse aloittaa harjoittelua vuotta aikaisemmin, niin kuin minä teen, mutta harjoittelematta nousu voi käydä ylivoimaiseksi, ellei fyysisen kunnon pohja ole maratoonarin tasoa. Minulla siintää mielessä jossain kaukaisuudessa vielä korkeammat huiput kuin Mt Blanc ja siksi valmistautuminen on jo alkanut. Mt Blancin huiputus on ensi vuoden päätavoite, mutta tulevaisuudessa toivottavasti välitavoite. Askel kerrallaan kuitenkin tässä kohtaa.

Arvostamani Everestin kävijä Mikko Vermas sanoi minulle pari kuukautta sitten, että tärkeintä mitä minun tulee oppia on selviytymään alas vuorelta ilman opasta. Puhuimme isommista vuorista, kuin Mt Blanc. Mutta sama pätee kaikilla vuorilla. Vaikka vuorille ei koskaan lähdetä yksin, niin aina tulee muistaa, että jos toiselle tapahtuu jotain niin loppupelissä olet yksin. Oppaiden vastuu on valtava ja he kyllä pitävät viimeiseen asti huolta, mutta opaskin on vain ihminen.

fullsizerender-46

Seuraavaksi osallistun loppu syksystä neljän päivän ensiapukurssille Pyhän lumisissa olosuhteissa , mikä on kansainvälisesti noteerattu koulutus erityisolosuhteisiin. Odotan sitä suurella mielenkiinnolla, sillä se on seuraava askel itsenäisen toimintakyvyn lisäämisessä.

Korvien välissä

Vuorilla pitää olla erinomaiset kestävyysominaisuudet sekä fyysisesti, että psyykkisesti. Tällä reissulla olosuhteet olivat upeat, mutta sain maistia siitä mitä jos ei olisikaan. Vuorille lähdettäessä sääennusteita seurataan todella tarkasti, mutta sääolosuhteiden jyrkkiin muutoksiin täytyy aina varautua. Se tarkoittaa käytännössä, että pitää olla valmiuksia sopeutua esim. useiden tuntien paluumatkaan vuorelta alas hankalasti kuljettavassa maastossa hyytävän kylmässä, lumisessa myrskytuulessa, vaikka ylös olisi noustu ihanan lempeässä pakkaskelissä. Ääritilanteissa vasta pääsee mittaamaan omat kyvyt, mutta henkinen valmius on osa kokonaisuutta.
Tällä reissulla en tietoisesti käyttänyt aikaa akklimatisoitumiseen, eli kehon totutteluun korkeaan ilmanalaan. Ensimmäisten päivien kalliokiipeily ja Allalinhornin nousu sujuivat hyvin, eikä isompia oireita tullut, mutta viimeisen päivän nousussa oireita jo tuli. Minulla oireet tulivat 4000m jälkeen pienenä huimauksena, sekä koko kehon valtaamana heikkoutena. Matkaa toki jatkettiin, mutta silloin piti olla henkisesti valmis sietämään epämukavaa olotilaa loppunousu, sekä paluumatka täytyi pystyä tekemään tarkasti. Vieläkin korkeammalle mentäessä akklimatisoituminen on ehdottoman olennainen osa onnistumista, sillä hapen määrä ilmassa vähenee merkittävästi mitä korkeammalle mennään. Ja lihakset tarvitsevat happea toimiakseen. Toisin sanoen, mitä enemmän lihasta, sitä tuskaisempaa ylhäällä, koska lihakset syövät happea.

fullsizerender-42

Mikä niissä vuorissa sitten vetää niin kovasti puoleensa? En osaa vastata siihen tässä kohtaa tyhjentävästi. Uskon kuitenkin matkasta tulevan huikean antoisa. Lupaan kertoa sinulle vastauksen kun olen saanut sen itse selville… Jos sellaista koskaan tulee.

Pilvien yllä matkalla Nizzasta Hkiin, Mira <3